2022

Katso minuun... -palkinto vuonna 2022 on myönnetty ohjaaja Teppo Airaksiselle elokuvasta Lakana

Palkinnon tuomarin Urpu Sarlinin perustelut palkinnolle:

”Katso minuun” on jokaisen lapsen toive ja tarve. Lapsi haluaa tulla nähdyksi. Hän tarvitsee hyväksyvää ja ymmärtävää katsetta.

Palkittavassa elokuvassa tämä toive toteutuu monin tavoin. Samalla siinä välittyy jotakin hyvin aitoa lapsen tavasta havainnoida ja elää hetkessä.

Elokuvan näkökulma on täysin lapsen. Tarina kerrotaan tiiviisti ja eleettömästi. Valinta on taitava: Kun kerronnassa ulkoisia tapahtumia on vähän, lapsen sisäinen maailma nousee esiin. Hän säikähtää, tyyntyy, uppoutuu ajatuksiinsa. Ilo nousee nopeasti, onni näkyy hymynä peilissä. Pelko ja kauhu unohtuu, kun mieleen nousee jotakin muuta. Vaikka tarina on lopulta dramaattinen, on paljon tilaa myös huolettomuudelle.

Lapsen huolia ja huolettomuutta varjelee elokuvassa kaksi aikuista. Äiti pakkaa lapsensa mukaan sen, mitä hän tarvitsee, katsoo perään huolestuneena, mutta luottaa siihen, että tämä selviää. Satunnaisempi tuttu auttaa lasta pienellä teolla, mutta näkee myös tämän jokapäiväisten tarpeiden taakse. Hän antaa lapselle jotakin omaa ja ihmeellistä – unelman ainekset.

Teemaltaan elokuva on hyvin ajankohtainen. Tarinan lapsi elää sodan keskellä, kuten miljoonat lapset Euroopassa nyt. Omalta osaltaan elokuva voi auttaa ymmärtämään ja auttamaan myös nyt sodan jaloissa eläviä lapsia.

Elokuva on taidokas kokonaisuus. Kerronta on tempoltaan hidasta, mutta pitää maagisella tavalla otteessaan. Kuvakulmat korostavat lapsen näkökulmaa. Päärooli näytellään hienovaraisesti ja pakottomasti. Lapsen kokemusmaailma on kaiken keskiössä.

Näillä perusteilla Katso minuun… -palkinnon saa ohjaaja Teppo Airaksinen elokuvasta Lakana.

Postiosoite
PL 210
00131 Helsinki
 

Käyntiosoite:
Eteläranta 8, Helsinki

 

Tietosuojaseloste
ks. lisää tästä