2018

Vuoden 2018 Katso minuun... -palkinto on myönetty ohjaaja Joona Tenalle elokuvasta Supermarsu.

Palkinnon tuomarina toimi Kirkon mediasäätiön hallituksen jäsen , uutispäälikkö Pauli Juusela.

Tuomarin perustelut:

Supersankarielokuvat ovat nykyelokuvan kassamagneetteja, joiden sankareilla on yliluonnollisia kykyjä.

Usein supersankarit ovat tavallisia ihmisiä, joiden elämässä sattuu jotain traagista ja yllättävää.

Tai sitten heitä puree hämähäkki. Tässä tapauksessa marsu.

Tenan elokuvan supersankari eli supermarsu on poikkeuksellinen, lapsille sopiva ja hauska sankari: se on pörröinen ja pehmeä, mutta lentävä ja verryttelyasussa.

Elokuvassa on käytetty perinteisen kuvakerronnan ja animaation yhdistelmää paitsi supermarsussa myös silakoissa, jotka nousevat kapinaan, koska margariinitehdas saastuttaa niiden elinympäristön.

Oikeastaan elokuvan supersankari on kuitenkin Emilia, jota hienosti esittää Elli Jäppinen. Emilia nimittäin oivaltaa, että hän voi olla rohkea ihan tavallisena Emiliana, ei vain supermarsuna. Supermarsuna hän ratkaisee ympäristöongelman, Emiliana hän löytää rohkeuden asettua parhaan ystävänsä rinnalle.

Elokuva on hauskasti käsikirjoitettu ja vauhdikkaasti ohjattu. Siinä on hyvä tarina ja se on ajankohtainen. Ympäristöongelmaa, Itämeren saastumista, käsitellään lapsille sopivalla tavalla. Myös koulukiusaamista käsitellään oivaltavasti, sillä elokuvassa tehdään selväksi, että kiusaamiseen tarvitaan myös sen mahdollistavat sivustakatsojat. Huumorin kautta saadaan käsiteltyä vaikeita asioita.

 

Katso elokuvan traileri.

Postiosoite
PL 210
00131 Helsinki
 

Käyntiosoite:
Eteläranta 8, Helsinki

 

Tietosuojaseloste
ks. lisää tästä