2012 kevät

Tukihakemuksia saapui yhteensä 56, kokonaissummaltaan 938.800 euroa ja tukea myönnettiin 12 hankkeelle yhteensä 198.300 euroa.

MYÖNNETYT TUET:

MILJA
Käsikirjoittaja Annika Sandelin
Tuottaja Jesse Fryckman
Bronson Club Oy
Tv-lastensarja
Käsikirjoitustuki 10.000 €

Animoitu lastensarja (26 x 7’), joka perustuu ruotsinkieliseen lastenkirjaan. Milja on vasta muuttanut uuteen kaupunkiin ja uusi koti tuntuu harmaalta, naapurit oudoilta eikä Milja ole enää vanhoja kavereita. Uuteen ympäristöön muuttaminen ja uudelleen aloittaminen ei ole helppoa lapselle kuten ei aikuisellekaan. Sarja kertoo Miljan selviämisestä ja kuinka hän asettuu uuteen naapurustoonsa, mitä hän miettii ja uneksii. Sarja toteutetaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

VANHOILLISLESTADIOLAISETÄIDIT
Käsikirjoittaja Mikko Järvinen
Radiodokumentti
Käsikirjoitustuki 3.000 €

Radiodokumentti (50’), jossa kolme erilaisessa elämänvaiheessa olevaa vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen lukeutuvaa äitiä puhuu äitiyteen liittyvien tunteiden koko kirjosta. Ideana on antaa vanhoillislestadiolaisille naisille mahdollisuuden puhua äitiyden onnesta ja taakasta omasta arkisesta näkökulmastaan ilman ulkopuolisten sääliä, voivottelua ja kauhistelua.

YSTÄVÄNI RONJA
Käsikirjoittaja Reija Patrakka
Tv-lastensarja
Käsikirjoitustuki 3.500 €

10 –osainen lastenohjelmasarja (5’-7’), joka kuvaa 6-7 vuotiaiden tyttöjen Ronjan ja Editin ystävyyttä ja sitä, miten lapsi selviää arjesta ilman näkökykyä. Ronja sokeutui täysin silmäsyövän seurauksena 5 vuotiaana.

TUKIEN VARASSA
Käsikirjoittaja Leena Jäppinen-Koivukoski
Radiodokumentti
Suunnittelu- ja käsikirjoitustuki 4.800 €

Radiodokumentti Tampereen köyhistä ja syrjäytyneistä ihmisistä, jotka elävät erilaisten tukien varassa. Miten niiden kanssa eletään ja selvitään, mistä voi edes haaveilla. Miten ihminen nielee ylpeytensä, entä onko tukein varassa kokonaan näkymätön. Mikä on elämän muu sisältö?

LILLA MY (DAGMAMMAN)
Ohjaaja Klaus Härö
Tuottaja Rimbo Salomaa
Kinotar Oy
Tv-elokuva
Ennakkovalmistelutuki 15.000 €

Elokuva on kertomus perhepäivähoitajasta Mallasta ja hänen miehestään hotelliravintolayrittäjästä, jotka asuvat työn takia erillään. Vaikka Malla uskottelee tilanteen olevan aivan hyvin, uuden hoitolapsen myötä Mallan silmät avautuvat näkemään oman yksinäisyytensä ja kysymään, kuinka he ovat ajautuneet erilleen. Miksi yhteinen elämä muuttui kaukaiseksi haaveksi, entä kuinka löytää takaisin. Miten elämän unelmat voivat muuttua täydelliseksi vastakohdaksi?

KRISTUKSEN MORSIAN
Käsikirjoittaja Heidi Junkkaala
Ohjaaja Kari Paljakka
Tuottaja Liisa Akimoff
Production House Oy Finland
Tv-elokuva
Ennakkovalmistelutuki 7.000 €

Näytelmän pohjalta sovitettava elokuvaversio, joka kertoo identiteetistä ja fundamentalismista ja jonka raamina on muuttuva yhteiskunta. Marion on menossa naimisiin naisystävänsä kanssa, mutta päätyy ”eheytymään” fundamentalistiseen lahkoon. Marionin äiti on yksi ensimmäisistä naispapeista ja suvaitsevainen tasa-arvotaistelija.

SUNNUNTAINA KELLO VIISI
Ohjaaja Anna Korhonen
Tuottajat  Outi Rousu ja Jouko Aaltonen
Pystymetsä Oy ja Illume Oy
TV-dokumentti
Ennakkovalmistelutuki 15.000 €

Monimediallisen dokumenttielokuvahankkeen (30’) pilottiosa ja sen testaus verkkosivustolla osana Perhe-hanketta. Perheyhteisöt Suomessa ovat voimakkaassa muutoksessa ja erilaiset perhemuodot ovat lisääntyneet. Lapsi on kuitenkin aina lapsi, huolimatta perheyhteisöstä. Lapselle on tärkeää kuulua perheeseen, arjen yhteisöihin ja kiintyä häntä lähellä oleviin aikuisin ja vertaisiin kavereihin.  Dokumentissa kuvataan, millaisissa perheissä lapset kasvavat Suomessa. Pilotin päähenkilönä on 9-vuotias Samu, joka asuu vuoroviikoin äidin ja isän luona, vaihtopäivä on sunnuntaina kello viisi.

HILTON –kertomuksia kylmästä
Ohjaaja Virpi Suutari
Tuottaja  Markku Tuurna
Filmimaa Oy
TV-dokumentti
Tuotantotuki 20.000 €

Dokumentti (75-85’) nuorista, jotka ovat putoamassa yhteiskunnan ulkopuolelle. Sen päänäyttämönä toimii helsinkiläinen vuokrakerrostalo, jonka asukkaat ovat jääneet peruskoulutuksen jälkeen ajelehtimaan vailla päämäärää ja työtä.

LEIJONASYDÄN
Ohjaaja Dome Karukoski
Tuottaja Aleksi Bardy
Helsinki-filmi Oy
Pitkä elokuva
Tuotantotuki 50.000 €

Elokuvassa itäsuomalaisen uusnatsiporukan keskushahmo Teppo rakastuu Sariin, jolla on tummaihoinen poika Roope. Teppo on haaveillut vanhemmuudesta, mutta totuttautuminen yhteiselämään vaatii paljon. Roope on koulukiusattu ja mukaan kuvaan tulee myös Tepon pikkuveli Harri, uusnatsi niin ikään, joka haluaa laitaa rotuerottelun käytäntöön. Tepon pitää valita puolensa, hänestä tulee hyvä isäpuoli, mutta menettää siihenastisen elämänpiirinsä ja maksaa raskaan hinnan.

DUUDSONIT TULI TALOON - Liberiassa
Tuottaja Jarno Laasala
Rabbit Films Oy Ltd
TV-realityohjelma
Tuotantotuki 20.000 €

Ohjelmasarjan erikoisjakso (60’), jossa Duudsonit matkustavat Liberiaan, missä he asuvat perinteisessä paikallisessa kylässä Kirkon ulkomaanavun avustuskohteessa. Duudsonien päätehtävä on auttaa paikallista perhettä perustamaan oma yritys eli rakentamaan kanala, josta perhe saa ruokaa ja tuloja.

SIVURAITEILLA
Tuottaja Liisa Akimof
Production House Oy Finland
Tv-dokumenttisarja
Tuotantotuki 40 000 €

Dokumenttisarja, joka taltioi noin kahdeksan ns. syrjäytyneen nuoren elämää Hyvinkään-Riihimäen alueella. Näemme, millä kaikilla tavoilla arki on luisumassa hallinnasta, miten asioita sumplitaan, minne mennään tai jätetään menemättä. Onko näillä nuorilla vielä haaveita ja yritystä vai onko motivaatio paremman elämän saavuttamiseen sammunut?

LASTENKIRKON JOULUKALENTERI
tuottaja Hexagon IT Oy
Tietoverkkopalvelu
Kehittämistuki 10.000 €

Lastenkirkko.fi verkkosivuostolla olevan joulukalenterin jatkokehityshanke uusien yleisöjen saavuttamiseksi.

 

 

Hae tukea:

Kirkon mediasäätiön apurahajärjestelmä

 

Postiosoite:
PL 210
00131 Helsinki
 

Käyntiosoite:
Eteläranta 8, Helsinki


 

Tietosuojaseloste
ks. lisää tästä