2013 kevät

Tukihakemuksia saapui yhteensä 82, kokonaissummaltaan 765.000 euroa ja tukea myönnettiin 15 hankkeelle yhteensä 93.000 euroa.

MYÖNNETYT TUET:

JÄÄSYDÄMET
Käsikirjoittaja Peter Lindholm
Petfilms Oy
TV-dokumenttielokuva                                       
Suunnittelu- ja käsikirjoitustuki 4.000 €

Pitkä dokumentti 6-7 vuotiaiden poikien Icehearts-ryhmän perustamisesta ja ryhmän kehittymisestä vuosien kuluessa. Dokumentissa seurataan, miten Icehearts auttaa poikia kasvamaan ja miten yksinkertaisella toiminnalla saadaan hienoja tuloksia aikaiseksi. Icehearts on rovasti Ilkka Turkan aikanaan perustama joukkueurheilun toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Sen tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä, edistää sosiaalisia taitoja ja luoda lapselle pitkäkestoinen ja turvallinen aikuissuhde.

MAAN ANTI
Käsikirjoittajat Mika Koskinen ja Sampsa Oinaala
Luxian productions Oy
TV-dokumenttielokuva
Suunnittelu- ja käsikirjoitustuki 2.000 €

Dokumentti on visualinen essee ja episodielokuva Sotkamon Talvivaaran kaivoksen noususta ja kriisistä. Se kertoo kaivoksen elinkaaresta, koko Talvivaara-ilmiöstä ja pohtii kaivokseen liittyviä eettisiä ongelmia.

NIIN MYÖTÄ- KUIN VASTAMÄESSÄ
Käsikirjoittajat: Kimmo Siirilä, Mikael Saarinen ja Juha Fiilin
Sensitiva Oy
TV-seurantadokumentti
Suunnittelu- ja käsikirjoitustuki 2.500 €

Elokuva Lefasta ja Sirpasta, heidän 60 vuoden avioliitosta ja yhteisestä taipaleesta muuttuvassa maailmassa. Dokumentti etsii vastausta pitkän liiton salaisuuteen ja kestävyyteen, Se pyrkii toimimaan arjen suurennuslasina parisuhteen ja muuttuvan maailman vuorovaikutuksessa.

VIA DOLDOROSA
Käsikirjoittaja Salla Hämäläinen
TV-dokumentti
Suunnittelu- ja käsikirjoitustuki 1.500 €

Dokumentti seuraa kuusikymppistä pariskuntaa, josta kumpikin on mielenterveyskuntoutuja ja erityisesti heidän jokapäiväistä suurta fyysistä ponnistusta edellyttävää asiointiretkeään kylän keskustaan. Elokuva on road movie näiden henkilöiden elämään: kuinka usko, toivo ja rakkaus sekä huumorintaju ovat sen kantavia voimia.

BURMAN USKONNOLLISET JA ETNISET KONFLIKTIT
Käsikirjoittajat ja ohjaajat Rauli Virtanen ja Meeri Koutaniemi
Rauli Virtanen Productions Oy
Tv-dokumentti
Käsikirjoitustuki 3.000 €

Myanmarissa kuvattavan dokumentin perusteemoina ovat maan konfliktien ja niiden ulkopuolelle jääneiden etnisten ja uskonnollisten ryhmien esittely, konfliktien kuvaus, Suomen ulkoministeriön käynnistämä koulutushanke, Lähetysseuran tukihanke ja maiden välisen kehitysyhteistyön tavoitteet maan siirtyessä diktatuurista demokratiaan. Dokumentti kertoo tahoista jotka ovat valmiita sovitteluun, rauhanvälitykseen ja demokraattisten instituutioiden rakentamiseen, jotta maa pelastuisi eheänä murroksestaan.

HON KOMMER PÅ SÖNDAG
Ohjaaja  ja tuottaja Iina Terho
Sydänfilmi Oy
TV-dokumentti
Ennakkovalmistelutuki 2.000 €

Dokumentti ohjaajan kokemuksista omaishoitajan sijaisena Utössä. Päähenkilö on 89 v Fjalar, jonka vaimo Pirkko matkustaa mantereelle ystävänsä hautajaisiin ja jouluostoksille. Fjalar jää odottamaan Pirkon paluuta. Elokuva rakkaudesta, odotuksesta ja vanhenemisesta elämän ja kuoleman mysteerin äärellä.

TIIKERIT
ohjaaja Jenni Toivoniemi
tuottajat Tiina-Mari Pitkänen ja  Elli Toivoniemi
Tuffi Films Oy
TV-lyhytelokuva
Kehittämistuki 4.000 €

Elokuva on tunteita herättävä ja toiveikas kertomus aikuisen ja lapsen suhteesta elämän muutostilanteessa – silloin kun oman lapsen elämä ei menekään suunnitelmien mukaan. Kannustavan ja innokkaan jääkiekkoisän elämä muuttuu, kun hänen lupaava juniorijääkiekkoilijapoikansa joutuu onnettomuuteen kaukalossa ja saa aivovamman. Tarina hyväksymisestä ja lähimmäisenrakkaudesta.

HILJAINEN TIETO
Ohjaaja Saara Cantell
Tuottaja Markku Flink
Periferia Productions 
Pitkä elokuva
Ennakkovalmistelutuki 5.000 €

Elokuva perustuu Leena Virtasen alkuperäiskäsikirjoitukseen ja tosi tapahtumiin Ahvenanmaalla 1666-1671. Kerjäläisnaisen tunnustuksista alkunsa saanut tapahtumien sarja sytyttää lopulta koko Ruotsi-Suomen yli leviävän noitavainon. Ahvenanmaalla syytettyjen penkille tuodaan 16 naista, joista seitsemän teloitetaan. Ruotsinpuolelle noitavainon tuloksena teloitettiin n 400 miestä, naista ja lasta.

PYHÄ
Ohjaaja ja tuottaja Markku Lehmuskallio
Giron Film Oy
TV-elokuvaessee
Ennakkovalmistelutuki 4.000 €

Elokuva käsittelee pyhää, sitä aineetonta tai kosketeltavaa, mitä yleisesti on pidetty tai pidetään pyhänä. Elokuva yrittää hahmottaa,  mitä pyhällä tarkoitetaan ja miksi pyhä unohdetaan tai peräti tuhotaan. Mitä pyhä on ollut eri aikakausina?

IRTI -PURJEHDUS
Ohjaaja Anna-Sofia Nylund
Tuottaja Claes Olsson
Kinoproduction Oy
TV-dokumentti
Tuotantotuki  10.000 €

Dokumentti kertoo nuorista jotka ovat huostaan otettuja, koulukodissa eläviä ja jotka ovat nyt valmiita itsenäistymään ja palaamaan normaaliin elämään. Heille järjestetään10 päivän itsenäistymis-purjehdus Latviasta Puolaan. Matka on nuorille suuri haaste uudessa ympäristössä. Dokumentti seuraa miten nuoret sopeutuvat laivan ja kapteenin sääntöihin sekä muihin nuoriin, joita eivät entuudestaan tunne.

HELSINKI OUTSIDERS
Ohjaaja Mikko Mattila
Tuottaja Mats Långbacka
Långfilm Productions Finland Oy
TV-dokumentti
Tuotantotuki 10.000 €

Dokumentti käsittelee samannimistä sähkötuoli-salibandyjoukkuetta ja sen vaikeavammaisia pelaajia. Elokuvan myötä on mahdollisuus päästä peruskysymysten äärelle: ymmärrämmekö erilaisuutta vai siedämmekö vain? Sorrummeko yleistyksiin kun puhumme vammaisuudesta vai onko meillä kanttia katsoa ihmistä lähempää ja nähdä hänet yksilönä ja omana persoonana.

TOINEN MAAILMA
Käsikirjoittaja ja ohjaaja Mina Laamo
Tuottaja Sonja Lindén
Avanton Productions Oy
TV-dokumentti
Tuotantotuki 15.000 €

Dokumentti nuorista naisista, jotka tasapainottelevat täydellisemmän elämän ja epäonnistumisen pelon välillä. Miten löytää tie kohti oman epätäydellisyyden ja elämän hallitsemattomuuden hyväksymistä. Heitä kaikkia yhdistää blogin pitäminen, jonka kautta he jakavat elämäänsä tuntemattomien kanssa. Laura pitää masennus- ja syömishäiriö -blogia, Lilli puolestaan pro-anoreksia -blogia ja Juulia muotiblogia.Elokuva on matka kohti ehjää ja kokonaista minuutta. Ehkä sen voi saavuttaa vain hyväksymällä oman itsen ja maailman epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden.

KAHDEN SIELUN SISKO
Ohjaaja Suvi West
Tuottaja Janne Niskala
Vaski Filmi Oy
TV-dokumentti
Tuotantotuki 10.000 €

Dokumentti tarkastelee ajankohtaista kysymystä homoseksuaalisuudesta uskonnollisuuden ja vähemmistökulttuurin näkökulmasta Päähenkilö on 28-vuotias Kaisa, jonka ohjaaja, hänen isosiskonsa vie matkalle synnyinseudulle Saamenmaahan ja alkuperäiskansojen pariin Kanadaan. Sisarukset tekevät yhdessä henkisen ja fyysisen matkan suvaitsevaisuuteen, tasavertaisuuteen, itsensä arvostamiseen ja unelmiin.

USKON ASIA
tuottaja Marcus von Reiche
Five Corners Production Oy
Monimediahanke
Ennakkovalmistelutuki 10.000 €

Vuosille 2014-2017 ajoittuva monimediallinen hanke, joka käsittelee uskoa, kirkkoa ja sitä mitä nämä tänä päivänä ihmisille merkitsevät. Keskustelu halutaan viedä sosiaalisen mediaan synnyttämään keskustelua ja siitä koostetaan tv-sarja.

JIIPEENETTI.fi
tuottaja Juha Kinanen
Suomen Poikien ja Tyttöjen keskus – PTK ry
Multimedia – Verkkojulkaisu
Kehittämistuki 10.000 €

Jiipeenetti on kaikille avoin, 7-14 vuotiaille suunnattu ja kristilliseltä arvopohjalta toimitettu nettisivusto. Sivusto tarjoaa tiedollisesti ja taidollisesti aktivoivaa, maailmankuvaa avartavaa lukemista ja tekemistä tytöille ja pojille. Sisältöä tuotetaan varhaisnuorten omin voimin. Hankkeessa tuetaan ja opastetaan nuoria tekemään ja julkaisemaan verkkomateriaalia ammattitoimittajien kanssa. koulutetaan poikia ja tyttöjä mediataidoissa ja koulutetaan myös nuorisotyöntekijöitä mediataidoissa sekä mediakerho- ja leiritoiminnassa. Jiipeenetin valmis materiaali tukee mm. koulun uskonnonopetusta ja seurakuntien kerhotoimintaa.

 

Postiosoite
PL 210
00131 Helsinki
 

Käyntiosoite:
Eteläranta 8, Helsinki