Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 21.9.2005
KIRKON MEDIASÄÄTIÖ –nimisen säätiön säännöt
1§
Säätiön nimi on Kirkon mediasäätiö, ruotsiksi Kyrkans mediestiftelse ja kotipaikka Helsinki
2§
Säätiön tarkoituksena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoperustalta lähtien tukea ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa.
3§
Säätiö toteuttaa tarkoitustaan ottaen huomioon maamme eri kieliryhmät osoittamalla käytettävissä olevia varoja mm. seuraaviin tarkoituksiin
1) ohjelmien kehittämistyöhön
2) ohjelmien käsikirjoittamiseen ja ennakkovalmisteluun
3) ohjelmien tuottamiseen
4) ohjelmien levittämiseen
5) ohjelmia ja ohjelma-aluetta koskevaan ja tukevaan tiedotus-, tutkimus-, koulutus- ja julkaisutoimintaan
4§
Säätiön omaisuuden muodostavat peruspääoma 50 000 €, sekä säätiölle kertyvät varat ja muu omaisuus. Säätiö voi vastaanottaa avustuksia, lahjoja ja testamentteja sekä muutoinkin sopivin tavoin kartuttaa omaisuuttaan.
Säätiön omaisuutta on hoidettava huolellisesti ja taloudellisesti ja sen varat, sikäli kuin niitä ei välittömästi käytetä säätiön tarkoitusperien toteuttamiseen, on sijoitettava varmalla ja tuloa tuottavalla tavalla.
Peruspääoma on säilytettävä vähentymättömänä. Säätiön saamat muut tulot ja varat on, sitten kun säätiön hallinto- ja muut kulut on suoritettu, käytettävä säätiön tarkoituksen toteuttamiseen.
5§
Säätiön toimielimiä ovat hallitus ja valtuuskunta.
6§
Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittu hallitus. Kirkkohallitus nimittää valtuuskunnan esityksestä säätiön hallituksen. Tarvittaessa kirkkohallitus voi palauttaa nimitysesityksen valtuuskunnalle uudelleen valmisteltavaksi Hallituksen puheenjohtajana toimii virkansa puolesta kirkon viestintäjohtaja. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi vähintään neljä, enintään kuusi muuta jäsentä. Puheenjohtajaa lukuun ottamatta jäsenille nimitetään varajäsenet. Hallituksen jäsenten tulee olla säätiön toimialan asiantuntijoita.
Hallituksen jäsenten kesken noudatetaan erovuoroisuutta siten, että hallituksen jäseniä ensi kertaa nimitettäessä puolet jäsenistä nimitetään kaksi kalenterivuotta kestäväksi toimikaudeksi. Erovuorossa oleva jäsen voidaan valita uudelleen enintään kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi.
Hallitus voi ottaa säätiölle asiamiehen ja muut tarpeelliset toimihenkilöt
7§
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta säätiön asioiden hoidon sitä vaatiessa. Kutsu hallituksen kokouksiin toimitetaan kirjallisesti kullekin jäsenelle vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee, vaaleissa ratkaisee kuitenkin arpa.
Hallituksen kokouksista on laadittava pöytäkirja, johon merkitään tehdyt päätökset ja tapahtuneet äänestykset. Pöytäkirjan allekirjoittaa kokouksen puheenjohtaja ja vähintään yksi kokouksessa siihen valittu jäsen.
8§
Hallituksen tehtävänä on
1) nimittää tarvittaessa säätiön toimihenkilöt ja päättää heidän palkkiostaan
2) johtaa ja kehittää säätiön toimintaa
3) vastata säätiön omaisuuden huolellisesta ja taloudellisesta hoidosta
4) päättää säätiön myöntämästä tuesta
Vuosittain keväällä
5) laatia toimintakertomus ja tilinpäätös
6) lähettää toimintakertomus, tilinpäätös sekä tilintarkastuskertomus valtuuskunnan käsiteltäväksi
Vuosittain syksyllä
7) laatia seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio ja lähettää ne valtuuskunnan käsiteltäväksi
9§
Säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai toinen heistä yhdessä hallituksen jonkun muun jäsenen kanssa. Hallitus voi oikeuttaa säätiön toimihenkilön kirjoittamaan säätiön nimen yhdessä hallituksen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kanssa.
Hallituksen jäsenen ja nimenkirjoittajien vaihtumisesta on viivytyksettä tehtävä ilmoitus patentti- ja rekisterihallituksen säätiörekisteriin.
10§
Hallituksen jäsenille saadaan maksaa kohtuullinen kokouspalkkio ja kohtuullinen palkkio säätiön hyväksi tehdystä muusta työstä.
11§
Säätiön tilikausi on kalenterivuosi. Ensimmäinen tilikausi päättyy 31.12.2005. Tilit ja hallituksen kertomus säätiön toiminnasta edellisenä vuonna on annettava hallituksen käsittelyn jälkeen tilintarkastajille, joiden on annettava kertomuksensa hallitukselle huhtikuun kuluessa. Oikeaksi todistetut jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen, tase-erittelystä sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksista on toimitettava patentti- ja rekisterihallitukselle kesäkuun loppuun mennessä
12§
Säätiön valtuuskunta valvoo ja tukee säätiön toimintaa. Valtuuskunnan muodostavat säätiön perustajayhteisöt siten, että kukin perustajayhteisö valitsee yhden jäsenen valtuuskuntaan. Jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Mikäli jäsen eroaa kesken toimikauden, hänet valinnut perustajayhteisö valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
Valtuuskunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan 1 vuodeksi kerrallaan. Sama henkilö ei voi toimia valtuuskunnan puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Hallituksen puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus valtuuskunnan kokouksissa.
Valtuuskunta kokoontuu hallituksen tai valtuuskunnan puheenjohtajan tai tämän ollessa estyneenä valtuuskunnan varapuheenjohtajan kutsusta säätiön asioiden sitä vaatiessa, kuitenkin vuosittain vähintään kevät- ja syyskokoukseen. Valtuuskunta on kutsuttava koolle myös, mikäli 1/3 valtuuskunnan jäsenistä sitä vaatii. Kutsu valtuuskunnan kokouksiin toimitetaan kirjallisesti kullekin jäsenelle vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.
Valtuuskunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi läsnä on vähintään puolet jäsenistä.
Valtuuskunnan kevätkokouksessa
1) esitetään hallituksen kertomus säätiön edellisen vuoden toiminnasta ja tilinpäätös
2) esitetään tilintarkastuskertomus
3) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä toimenpiteistä joihin se mahdollisesti antaa aihetta
4) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Valtuuskunnan syyskokouksessa
1) vahvistetaan säätiön hallituksen laatima seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio
2) tehdään esitys kirkkohallitukselle säätiön hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle.
3) päätetään valtuuskunnan ja hallituksen jäsenille sekä tilintarkastajille maksettavista palkkioista
4) valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän varahenkilönsä seuraavaksi vuodeksi; tilintarkastajista tulee ainakin toisen varahenkilöineen olla Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Toinen varsinaisista tilintarkastajista on määrättävä toimimaan valvontatilintarkastajana
5) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
13§
Päätös säätiön sääntöjen muuttamisesta tai säätiön lakkauttamisesta on tehtävä valtuuskunnan varsinaisessa kokouksessa vähintään 2/3 äänten enemmistöllä. Sääntömuutoksiin ja säätiön lakkauttamiselle on hankittava Kirkkohallituksen suostumus.
Sääntöjen muutokselle on haettava patentti- ja rekisterihallituksen vahvistus ja säätiön lakkauttamiselle patentti- ja rekisterihallituksen suostumus.
Siinä tapauksessa, että säätiö lakkautetaan, luovutetaan sen varat ja omaisuus Kirkkohallitukselle käytettäväksi 3§:ssä määriteltyihin tarkoituksiin.